En ole kirjoittanut, koska en ole onnellinen. Olen kadottanut yhteyden unelmiin ja itseeni - tai siihen illuusioon, josta haluaisin pitää kiinni. Ensin päätin vain poistaa tämän blogin ja aloittaa tyhjästä täysin eri tyylillä, mutta mitä se auttaa tai vielä paremmin: Mitä väliä sillä on?
Minä olen ihastunut kahteen ihmiseen. Toisessa rakastan hänen elämäntyyliään, asennettaan, ystäviään, ulkonäköään, ajatuksiaan, taidettaan, käsiensä jälkeä. En keksi montakaan asiaa, mitä en rakastaisi hänessä. Minun ajatuksissani hän on itse täydellisyys, jota minä en koskaan voi saavuttaa. Toinen tunteideni kohde sen sijaan on paljon tavallisempi ihminen. En edes tunne häntä kunnolla, joten en ole varma, rakastanko muuta kuin hänen ulkonäköään ja suhtautumistaan elämään. Kuvittelen tietäväni, mitä hän ajattelee ja haluaa ja toivoo, vaikka olemme puhuneet vain muutaman kerran, vain parina hassuna iltana.
On minulla kolmaskin rakkaus. Kutsuisin häntä kyllä enemmän perheekseni, joksikin, joka vain on elämässäni ilman että minä voin siihen vaikuttaa ja josta en voi koskaan päästää täydellisesti irti enkä pystyisikään siihen. Häntä kutsutaan myös avopuolisoksi. Miten aikuinen ja typerä sana.
Minä olen ihastunut ja sekaisin ja minusta tuntuu kuin eläisin häkissä.
Vaan mitä silläkään on väliä. Tärkeintä on kai, että häkissäni on papuja ja hedelmiä ja ehkä välillä jopa omenamehua tai kaurajäätelöä. Sieltä pääsee lenkille ja elokuviinkin. Käyn elokuvissa nykyään monta kertaa kuukaudessa.
Olen sittenkin hattivatti. Seilaan ennalta määrättyä reittiä, vaikka tiedän, etten ikinä tule pääsemään mihinkään saati suuremmin edes nauttimaan matkasta. Vai nautinko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti