En ole muutamaan päivään tai viikkoon pitänyt ajatuksiani kovin kummoisina, joten en myöskään ole tuntenut tarvetta niitä julkistaa. Nyt minua kuitenkin alkaa jo harmittaa tämä ajattelemattomuus ja saamattomuus, joten ainoa mahdollisuuteni taitaa olla tietoinen aivonystyröiden vaivaaminen.
Helpoimmaksi ajattelun aiheeksi koen Muumilaakson, johon hyvin mielelläni muuttaisin asumaan, joten siksi vuorossa onkin seuraava ihannoitava henkilö: Muumimamma. Valitsin hänet juuri tänään juuri siksi, että söin mahani täyteen karkkeja ja minulle tuli huono olo. Jos olisin karamellien sijaan tyydyttänyt herkkupäivätarpeeni leipomalla pipareita tai laittamalla uuniin pannukakun Muumimamman keittokirjan ohjeiden mukaan, olisin samalla kertaa tyydyttänyt sekä nälkäni että välttynyt tältä kammottavalta ololta.
Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi ihailen Muumimammaa, koska hän on niin lämmin ja kärsivällinen äiti ja vaimo, että se tuskin on mahdollistakaan. Minusta olisi ihanaa asettua (sitten kun olen ensin ollut tarpeeksi pitkän ajan hölmö tyttö ja rohkea puolierakko seikkailija) siniseen kolmikerroksiseen pyöreään taloon leipomaan pipareita, auttamaan lapsia piilopaikkojen keksimisessä, hoitamaan puutarhaa ja kertomaan isoäidin reseptikirjasta avun jokaiseen mahdolliseen pulmaan.
Lisäksi olen myös aika kateellinen Muumimamman uskomattomasta käsilaukusta, jonne mahtuu loputtomasti tärkeitä ja merkityksellisiä pikkuesineitä ja välillä jopa väsyneitä ja mukavuudenhaluisia pieniä lapsia. Eikä Muumimamman ja Muumipapan suhdetta pidä jättää mainitsematta, vaikkei moni Muumilaakson elämästä unelmoiva ehkä sitä ensimmäisenä kadehdikaan. Minä ainakin haluan yhtä onnellisen parisuhteen yhtä jännittävällä alulla. Odotan vieläkin, että uljas Muumini tulee pelastamaan minut hukkumasta ja ottaa minut asumaan itse rakentamaansa taloon lempeän villasukkia kutovan aaveen kanssa.
