Minä rakastan listoja. Kirjoitan lähes päivittäin listoja kaikista mahdollisista asioista. Viimeksi tein listaa siitä, mitä tavaroita ilman en tulisi toimeen. Kyseiseen touhuun minut innoitti tietenkin 100 tavaran haaste, joka mainittiin ohimennen Tiede-lehden materialismia ja joulua käsittelevässä jutussa. Kyseessä on siis hanke, johon mukaan lähteneet pyrkivät valitsemaan 100 tavaraa, joita ilman eivät pärjää, ja laittamaan kaikki muut tavarat kiertoon.
Aluksi ajattelin, että 100 tavaraa on ihan mahdollinen, jos samanlaiset esineet saa laskea kokonaisuuksina (esim. haarukat ja kirjat) ja jos huonekaluja ei oteta huomioon, mutta enemmän pohdiskellessani tulin siihen tulokseen, että sadalla tavaralla on täysin mahdoton elää, mikäli haluaa ylläpitää minkäänlaista elintasoa tai itsenäisyyttä. Jossakin tavaranvähennysohjeessa sanottiin, että harvoin käytettävistä tavaroista voi hyvin luopua ja lainata niitä aina naapurilta. Minun mielestäni tuollainen ajattelutapa on kuitenkin melko naiivi. Mitä jos kaikki ihmiset luopuisivat mattopiiskoista ja piparimuoteista? Keneltä niitä sitten lainataan? Vai onko koko homman juju siinä, että mitään ei tehdä enää itse. Ei leivota, koska ei ole kulhoa eikä kaulinta eikä uunipeltiä. Ei käydä puolukassa, koska ei ole kumisaappaita eikä ämpäriä. Ei korjata itse rikkinäisiä vaatteita tai kodinkoneita, koska ei ole ompelukonetta eikä työkaluja.
Mitä enemmän sadan tavaran haastetta ajattelen, sitä kiukkuisemmaksi tulen. Eniten minun hermojani rasittavat ihmisten tekemät listat, joissa on lähinnä vaatteita ja teknisiä välineitä. Juuri kenenkään listalta ei löydy kodinkoneita, astioita, vuodevaatteita, kynää tai muitakaan ihan normaaleja asioita, joita varmasti tarvitaan joka päivä mikäli ei asuta hotellissa tai olla jatkuvalla reppumatkalla.
Toki haasteeseen kuuluu helpotus, että yhteisiä tavaroita ei pidä laskea, mutta minusta se on erittäin kiistanalaista, sillä ovatko yksinasuvankin astiat "yhteisiä"? Entä perheenäidin monitoimikone, jota kukaan muu ei käytä? Ja jos ajatellaan, että monitoimikone on yhteinen, koska sillä tehdään ruokaa kaikille, niin onko televisiokin yhteinen, jos sitä katsotaan yhdessä? Entä tietokone, tulostin, kamera, auto, vene, kakkosauto, polkupyörä...
Jotta en nyt menettäisi hermojani täydellisesti haasteen typeryydelle, listaan ne asiat, joilla pärjäisin useamman kuukauden, mikäli eläisin muiden nurkissa. Ensimmäinen vaihtoehto on se, mitä tarvitsen Suomessa ja jälkimmäinen se, mitä tarvitsen ulkomailla. Ihan vertailun vuoksi numeroin listani:
1. Reppu tai rinkka
2. Laukku tai kaulapussi
3. Lompakko
4. Ajokortti tai passi
5. Pankkikortti
6. Kirjastokortti tai matkavakuutuskortti
7. Kännykkä
8. Kännykän laturi
9. Tietokone
10. Tietokoneen laturi
11. Tietokonelaukku/suojapussi
12. Päiväkirja
13. Penaali
14. Lyijykynä
15. Pyyhekumi
16. Kuulakärkikynä
17. Erivärinen kuulakärkikynä
18. Romaani (sen voi aina vaihtaa toiseen, kun edellinen on luettu)
19. Muistikirja
20. Kalenteri tai matkapäiväkirja
21. Alusvaatteet (lasken tämän yhdeksi, koska en jaksa alkaa eritellä)
22. Bikinit tai pipo ja kaulahuivi (riippuen vuodenajasta, eikä niinkään siitä, olenko matkalla)
23. Käsineet
24. Sukkahousut
25. Toiset sukkahousut
26. Legginssit
27. Mekko
28. Erilainen mekko
29. Shortsit tai pitkät housut (riippuen vuodenajasta)
30. T-paita
31. Pitkähihainen t-paita
32. Toinen pitkähihainen t-paita
33. Lämmin paita
34. Takki
35. Kesäkengät / talvikengät (riippuen vuodenajasta)
37. Juhlakengät tai sandaalit
38. Kumisaappaat (vain Suomessa, enkä tarvitse näitä, jos ei ole sateinen sää)
39. Pelikortit
40. Hiusharja
41. Pyyhe
42. Korvalappustereot tai MP3-soitin
43. Laturi soittimeen
44. Piuha, jolla voi siirtää musiikkia koneelta soittimeen
45. Levyt (riittää, että ne ovat tietokoneeni muistissa, mutta laitoin ne kuitenkin tähän, koska on ehdottoman tärkeää, että ne ovat aina matkassa)
46. Hammasharja
47. Yöpuku tai suuri t-paita nukkumista varten
Jos joku on jaksanut lukea listani alusta loppuun asti olen ensinnäkin hämmästynyt ja toiseksi haluaisin kysyä, puuttuuko siitä mielestäsi jotain oleellista. En millään jaksa enää ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti